Vanhojen kaverusten suhde alkoi siis rakoilla Thomasin Canteburyn arkkipiispaksi nimittämisen jälkeen. Niinhän sitä sanotaan, että valta muuttaa ihmistä. Kaipa tuo katolilaisuus ja sen opetukset olivat koko ajan Thomasin sisimmässä, vaikka pieni "kapinavaihe" olikin välissä. Kuningas puolestaan ajatteli, että heidän ystävyys ja yhteisymmärrys saisi kirkon vallan väistymään ja hänen pystymään hallinnoimaan kirkon toimintaa Thomasin välityksellä. Henry II ei kuitenkaan ottanut huomioon uskon voimakkuutta. Erittäin uskonnolliseksi kääntynyt arkkipiispa ei suostunut millään tavoin taipumaan Henry II tahtoon ja tämä sai kuninkaan täysin raivon partaalle. Vuonna 1164 kuningas määräsi lain, että kirkon tuomion saanut henkilö tuli rankaista valtion tuomioistuimessa. Tämä pahensi edelleen kirkon ja hallitsijan välejä. Lopulta tilanne entisten ystävysten välillä kärjistyi niin pahaksi, että vuonna 1164 Thomas Becket lähti Ranskaan "maanpakoon" (oman turvallisuutensa vuoksi). Tosin täytyy muistaa, että Henry II oli tuohon aikaan myös joidenkin Ranskan osien hallitsija. Becketin lähdettyä Henry II takavarikoi hänen omaisuutensa ja mitätöi hänen saavutuksensa. Kuitenkin tämä rauhoitti tilannetta. Becket vietti Ranskassa kuusi vuotta, ennenkuin katsoi tilanteen rauhoittuneen sen verran, että uskalsi palata Englantiin. Tätä ennen Henry II oli käynyt Ranskassa "hieromassa sopua" ja antanut Becketille luvan palata.
Becket pyysi paavia erottamaan Yorkin arkkipiispan, koska tämä oli hyväksynyt kuninkaan "maallisen oikeudenkäynnit". Tämä sai kuninkaan raivostumaan uudestaan. Toisaalta Henry II halusi nostaa vanhimman poikansa valtaan jo valtaa pitävän kuninkaan eläessä. Tämä on täysin ennenkuulumatonta monarkiassa. Kuitenkin "nuori Henry kruunattiin 15-vuotiaana 14.kesäkuuta vuonna 1170. Kruunajaiset järjestettiin Westminister Abbeyn kirkossa ja kruunajaiset olivat perinteisesti Canterburyn arkkipiispan suorittamat. Poikkeuksellisesti näissä kruunajaisissa seremonian hoitivat Yorkin arkkipiista sekä Lontoon ja Salisburyn piispat. Tästä taas Becket sai syyn raivoon. Alettiin siis olla takaisin lähtöpisteessä.
Joulukuun alussa v. 1170 Thomas Becket palasi takaisin Englantiin - lähinnä haluna kostaa niille, jotka olivat olleet mukana "juonessa" nuoren Henryn kruunajaisten toteutuksessa. Hän oli tätä varten käynyt hakemassa paavilta luvan rangaista piispoja, jotka olivat tukeneet kuningasta hänen poissaollessaan. Henry II oli tällöin vierailulla Normandiassa ja sai kuulla uutiset Becketin toimista horjuttaa kuninkaan valtaa ja nostaa kirkon roolia entisestään. Hän sai raivokohtauksen ja huusi kuuluisat sanansa - "Will no one rid me of this turbulent priest?" (Eikö kukaan päästä minua eroon tästä kiivaasta papista?)
Neljä kuninkaan ritaria olivat kuulemassa ja näkemässä hänen raivonsa. He ottivat hänen sanat todesta ja päättelivät, että tämä oli kuninkaan toive/käsky tappaa Thomas Becket. Ritarit lähtivät suorittamaan "tehtävää" ja ratsastivat Canterburyyn. He tapasivat Becketin Canterburyn katedraalissa ja käskivät häntä poistumaan välittömästi. Hänen kieltäydyttyään, ritarit lähestyivät ja alkoivat miekoillaan uhkailla sekä haavoittivat kuolettavasti Becketiä. Hän siis kuoli omassa pyhässä katedraalissaan alttarin luona.
Henry II sai pian kuulla, mitä oli tapahtunut. Olisi luullut, että hän riemastuisi uutisesta. Päinvastoin hän sai (jälleen kerran) raivokohtauksen ja sanoi olleensa tietenkin vihainen Thomasille, mutta ei missään nimessä halunnut hänen kuolemaansa. Hän tiesi hyvin, että tästä tulisi ongelmia kansan kanssa ja hänen oman suosionsa romahdusta. Ihmiset olivat tuohon aikaan kyllä lojaaleja kuninkaalle, mutta myös syvästi uskovaisia sekä pelkäsivät kirkon opetuksia. Näin tulikin käymään, kansa ei voinut hyväksyä, että kirkon mies murhataan pyhässä paikassa kuninkaan käskystä (vaikka eihän kuningas todellisuudessa mitään "käskyä" ollut antanutkaan).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti